Elämäntapamuutos #9

03.04.2016

Muutoksia veriarvoissa ja kuona-ainepesäkkeiden paikannusta - Aki Karihtala

Vaikka lupasinkin kertoa hieman ruokavaliostani tässä seuraavassa blogissani, teenkin nyt siten, että käyn tässä välillä läpi, mitä ensimmäisen reilun kuukauden aikana tapahtui veriarvotuloksien suhteen. Kävin myös Terveysklinikka Pisarassa lymfakartoituksessa eli koko kroppani tutkittiin lymfakierron (kuona-aineet) suhteen.

Muutoksia veriarvoissa

Kävin Cityterveys-klinikalla testeissä ja otin perussetin lisäksi myös testosteronit ja eturauhas-arvot. Tuo perussetti sisälsi normaali veriarvojen lisäksi myös kolesterolit. Tulehdusarvot ovat tippuneet selkeästi, joskin ne ovat aikaisemminkin olleet suositusarvojen sisäpuolella. Mielenkiintoisin kehitys on ollut kolesterolipuolella. Minulla on jonkin asteinen sukurasite kolesterolin suhteen ja pahimmillaan reilu 10 vuotta sitten kokonaiskolesterolini ilman minkäänlaista lääkitystä oli 7,7. LDL eli se paha kolesterolikin oli tuolloin tasolla 5,8. Minulle määrättiin simvastatiinia jota olen popsinut 40mg per pv ja kokonaiskolesteroli on ollut tasaisesti sen jälkeen välillä 5-6. LDL on pyörinyt 3-4 välillä.

Otin testit ennen tätä nyt alkanutta elämäntapamuutosprojektia ja arvot olivat seuraavat: Kokonaiskolesteroli 5,5, LDL 3,8 ja HDL 1,28. Reilun kuukauden jälkeen projektin aloittamisesta muutos oli todella hurja: Kokonaiskolesteroli 3,9, LDL 2,5. Eli tuo ns. paha LDL-kolesteroli oli laskenut yli 30%:a tasolle, missä se ei koskaan ole ollut. Samoin kokonaiskolesteroli. Mitään muuta selitystä tähän ei ole kuin ruokavalion muutos ja pitkäkestoisen happirikkaan liikunnan lisääminen. Ns. hyvä kolesteroli eli HDL laski myös jonkin verran ja sen alarajaksi suositellaan lukua 1 eli siinä ollaan vähän rajoilla. Yksi merkittävä muutos oli näiden lisäksi S-Alat eli maksa-arvo, joka laski 50%. Tässä hyvä linkki, jossa kerrotaan miten veriarvoja tulkitaan: http://www.terveurheilija.fi/kymppiympyra/terveydenhuolto/laboratoriokokeidentulkinta

Maili Lepolan kommentit tuloksiin:

Suunta arvoissa on just hyvä. Ruokavalio- ja elämäntapamuutokset näkyvät myös erinomaisina maksa-arvoina. Mitatut tulehdustekijätkin näkyvät arvojen perusteella rauhoittuneen.

Kokonaiskolesteroliarvojen muutokset ovat erinomaiset sekä LDL alkaa olla hyvällä tasolla. Vielä pitäisi saada hyviä rasvahappoja lisää, koska HDL voisi olla korkeampi. On mielenkiintoista odottaa geenitestit ja tarkempi rasvahappoanalyysi. Näistä saattaa löytyä tarkempia vastauksia siihen, minkä tyyppisiä rasvahappoja tulee lisätä ja kuinka paljon nautitut hiilihydraatit vaikuttavat rasva-aineenvaihduntaan. Ns. pitkä sokeri on kuitenkin ihan ok tasolla.

Mitatut hormoniarvot ovat normaaliarvojen rajoissa. Niistä ei ollut aiempia mitattuja arvoja, joihin olisi voinut verrata.

Yleisohjeena tässä vaiheessa on jatkaa muuten nykyistä ruokavaliota, mutta kiinnittää vielä enemmän huomiota yksi- ja monityydyttymättömien rasvahappojen saantiin. Näitä olisi hyvä saada erityisesti omega-3 lähteistä: kala ja lisäksi kala- ja viherhuulisimpukkaöljyt, camelina-, hamppu-, chia ja saksanpähkinälähteet sekä yksittäistyydyttymättömistä oliiviöljy, avokadot, pähkinät ja siemenet.

Kuonapesäkkeiden paikannusta lymfalla Terveysklinikka Pisarassa:

Olen pitkään epäillyt, että kropassani voi olla kuona-aineita, jotka pitäisi ns. saada liikkeelle ja pois kehosta. Kävin Teresa Sepposen vastaanotolla Terveysklinikka Pisarassa ja hän kävi tämän kaikenlaista kokeneen ruhoni läpi Lymfaamalla. Sen verran taustatietona, että kuona-aineet poistuvat kehosta luonnollista tietä kun muistaa oikean ruoka-valion, riittävän veden juonnin ja kas kummaa, lihashuollon eli varsinkin ne venyttelyt. Tuo viimeksi mainittu ei kyllä ole ollut minun prioriteettijärjestyksessä kärkipäässä ja se kyllä tuli näissä tehdyissä testeissäkin esiin.

Tukossa olivat etureisien ulkosyrjät, pohkeet, käsivarret, ojentajat ja melkeinpä pahiten yläselkä ja niskan seutu. Yläselästä löytyi muutama sellainen kuonapatti, joita ei saa enää hajoitettua venyttelyllä tai hieronnalla vaan ne joudutaan ns. rikkomaan ultraäänikäsittelyllä. Muuten selkeä ohje oli lisätä rauhallista venyttelyä oikein urakalla. Samoin veden juontia tulee lisätä reippaasti. Minun kokoisen kaverin pitäisi juoda n. 3 litraa vettä per päivä. Nykyisin taitaa mennä puolet siitä kun mukaan lasketaan kahvi veden lisäksi. Jotenkin minusta tuntuu, että taidan tämän asian suhteen olla aika lailla keskiverto suomalainen mies.

Niskasta nyt sitten vaan itseä kiinni eli vettä ja venyttelyä peliin.